Runsas osanotto veteraanien SM-kisajärjestäjien koulutuksessa

17.6.2013








 

Veteraanien SM-kisojen kisajärjestäjien koulutusta järjestettiin sunnuntaina 16.6. Kajaanissa. Tilaisuudessa juotiin kakkukahvit liikuntaneuvoksen arvonimen saaneen Kunto Viirun ja 50-vuotta täyttäneiden Leena Kallungin ja Juha Mannermaan kunniaksi. Viimeksi mainituille ojennettiin myös Kipinän standaari.

Kouluttajana oli Suomen veteraaniurheiluliiton varapuheenjohtaja ja monissa kilpailuissa mm. kilpailujen johtajana toiminut Kunto Pirkkojen pj. Tapio Lindroos. Osanottajia oli ilahduttavan runsaasti 27.

Koulutuksessa paneuduttiin veteraanien SM-kisojen järjestämiseen liittyviin asioihin kilpailujen hakemisesta jälkitoimenpiteisiin asti. Kajaanissa on järjestetty veteraanien SM-kisat kaksi kertaa ja viimeksi kolme vuotta sitten Kalevan kisat, joten kokemusta kisajärjestelyistä löytyy ja olosuhteet ovat kohtuullisessa kunnossa. Tosin ydinjoukko alkaa jo olla ikääntynyttä ja uusia ihmisiä kaivataan mukaan.

Koulutuksessa korostettiin seurojen yhteistyötä ja kisojen järjestelyihin sitoutumista sekä veteraanikisojen lajien erikoissääntöjä. Kisojen järjestelyjen onnistumiseksi tarvitaan monia eri asioiden järjestelyjä ja toimenpiteitä. Kaupunki ja järjestelytoimikunta ovat tärkeässä roolissa ja kaikkiaan järjestämiseen osallistuvia kilpailujen toimitsijoita ja muita toimijoita tarvitaan kaikkiaan noin 300 henkilöä. Toimitsijoita puuttuu vielä jonkin verran ja aikataulun laadinta on vielä kesken, mutta muuten kisojen järjestelyt ovat suunnilleen aikataulussa. Toimitsijoille on kesä aikana useita kilpailuja, joissa on mahdollisuus harjoitella toimitsijatehtäviä.

Uutena asiana veteraanien SM-ksoihin on lisätty turvallisuusmiehiä. Turvallisuuskoulutus järjestetään kisoja edeltävänä päivänä 1.8. klo 18.00.

Kajaani on valmis vastaanottamaan ainakin tuhat kilpailijaa, n. 3000 lajisuoritusta ja suuren joukon muuta väkeä elokuun 2.-4. päivinä.