|
Nuorten SM-hallit käytiin 22.-24.2.2019 Joensuussa. Annika Haverinen taisteli N22-sarjan 60m juoksun mestariksi ajalla 7.61. Jenna Kokkonen nappasi N19-sarjan 200m juoksussa hopeaa.
Kisat alkoivat osaltamme jo perjantaina 60m alkuerillä, joihin osallistui Annika ja Jenna. Koska perjantaina juostiin vain alkuerät ja ajomatkaa Joensuuhun on Kajaanista talvikelillä noin kolmen tunnin verran, teimme ratkaisun lähteä matkaan vasta samana päivänä. Uskoimme, että paikka välieriin vie ajomatkan rasittaneilla jaloillakin, ja että lauantaina olisimme kuitenkin parhaassa vireessä. Jennalla ajomatkan rasitukset tuntuivat ja jalat eivät olleet kaikkein tuoreimmillaan alkuerissä. Hän otti kuitenkin suoran jatkopaikan eränsä kakkosena ajalla 7.86. Annika selvitti oman alkueränsä voittamalla sen ajalla 7.69. Annika on saanut vihdoin valmistautua viimeisen viikon flunssajaksoista toipuneena ja edellisen kisaviikonlopun jälkeen treenejä keventäen, ja hän olikin keveillä jaloilla heti alkuerissä.
Välierät koittivat lauantaina aamupäivällä. Hyvin nukutun yön jälkeen Jenna oli heti alkuverkassa pirteänä ja herkin jaloin liikkeellä. Alkuverkassa hiottiin vielä teknisiä asioita juoksuun ja ennen callingiin menoa todettiin paketin olevan kasassa, joten finaalipaikasta oli kaikki valmiudet juosta. Jenna nousikin erävoittoon omalla ennätyksellään 7.72 ja näin suora finaalipaikka oli ansaittu. Annikan olo oli aamulla hyvin uninen eikä "kone" meinannut käynnistyä. Yöllä uni oli ollut ehkä liiankin sikeää, alkuverkka menikin elimistöä herätellessä. Välierässä tuli kuitenkin voitto hyvällä ajalla 7.65 ja näin ollen tie finaaliin oli raivattu. Finaalin asetelmat olivat kutkuttavat. Jennan finaalissa kaikki kuusi juoksijaa olivat juosseet erissä kuuden sadasosan sisään, ja Annikan finaalin kolme nopeinta juoksivat välierissä sadasosan sisään.
Jennan finaali olikin kovatasoinen ja tiukka, joskin voittaja meni menojaan. Jenna oli tuloksissa viides ajalla 7.75. Juoksu oli kokolailla onnistunut lähtöä myöten, mitaliin jäi matkaa vain neljä sadasosaa.
Annikan finaali oli äärimmäisen tiukka. Kaikki kolme voitosta taistellutta juoksijaa saivat hyvän lähdön ja olivat tasoissa jo lähtökiihdytyksestä alkaen. Finaalin tuloksia odoteltiin kauan. Annika ratkaisi sen itselleen lopun heittäytymisellä. Aika oli sama toiseksi tulleen kanssa, joten ero katsottiin tuhannesosilla. Pronssimitalisti hävisi Annikalle vain sadasosan.
Annika keskittyi tällä hallikaudella puhtaasti 60m juoksuun eikä näin ollen jäänyt sunnuntaiksi 200m kilpailuun mukaan. Jennan päälaji on ollut pituushyppy, mutta tällä hallikaudella hän on keskittynyt pikajuoksuihin ja 60m ohella myös 200m on lähtenyt kulkemaan kivasti. Jari oli urheilijoiden mukana perjantain ja lauantain, sunnuntaiksi valmennusvastuun otti Vesa, tuoden kisoihin myös Mari Heinosen, jonka lajit olivat sunnuntaina juostavat N19-sarjan 60m aidat ja 300m aidat. Mari aloitti sunnuntaina pika-aidoilla. Ehjä ja hyvävireinen alkueräjuoksu toi ajan 9.21, joka jäi vain sadasosan ennätyksestä ja riitti alkuerien seitsemänteen sijaan, ensimmäiseen, joka jäi finaalin ulkopuolelle. Pitkissä aidoissa Marin aika oli 47.49 ja sijoitus oli kuudes.
Kahdensadan metrin alkuerissä piti juosta jo kovaa, koska finaaliin pääsijät ratkottiin puhtaasti aikojen perusteella ja ratoja oli vain neljä. Jennan aika 25.17 oli alkuerien toiseksi nopein. Finaali oli jälleen hyvin tasainen. Voittaja karkasi kaarteessa hieman muusta kolmikosta karkuun, äärimmäisen tiukka kilpailu käytiin muista mitaleista. Jenna oli lopulta toinen ajalla 25.05, sadasosan pronssimitalistia nopeampana. Voittajaan jäi väliä 0.20 sekuntia.
Nuorten SM-hallit Joensuussa olivat seurallemme menestys. Viidestä lajisuorituksesta kaikissa tuli sijoitus seitsemän joukkoon ja mitali, saati sitten voitto, on näissä kisoissa aina äärimmäisen kova saavutus. Videoita juoksuista: https://www.facebook.com/ratarullalle/
|