Henri Väyrynen hyppäsi 794

27.1.2019

Väyrynen ponnisti sentin päähän EM-hallirajasta Pohjois-Pohjanmaan pm-halleissa Oulussa.

Kajaanin Kipinän pituushyppääjä Henri Väyrynen  ponnisti Oulussa halliennätyksensä 794, joka jää sentin Glasgow´n EM-hallien tulosrajasta.
 

Talven kotimainen kärkitulos nostaa Väyrysen pituushypyn kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa neljänneksi.

Väyrysen halliennätys syntyi Oulussa ensimmäisellä hypyllä. Se toi yhdeksän sentin parannuksen aiempaan halliennätykseen, joka oli viiden vuoden takaa. Väyrysen 794 oli Oulussa hänen ainoa mitattu hyppynsä.

– Tehoja oli, mutta tekniikkaa ei. Juoksu on ollut syksyn teema. On koetettu hakea askelta paremmin lantion alle. Sitä kautta nopeus on parantunut ja pääsen paremmin lankulle, Väyrynen kertaili.

Väyrysellä oli viime kesänä ongelmia ponnistavan jalan akillesjänteen kiinnityskohdassa. Vaiva saatiin syksyllä kuntoutettua. Hallikauteen valmistautuminen on tehty juoksua painottaen.

– Syksyn aikana on ollut kaksi harjoitusta, joissa olen hypännyt 12 tai 14 askeleen vauhdilla pituutta. Hyppäämistä on lähestytty juoksun ja osaharjoitteiden kautta. Minulle se näyttäisi toimivan hyvin, Väyrynen sanoi.