Kipinän 100-vuotisjuhlaseminaarissa kuultua

RAKKAUDESTA LIIKUNTAAN JA URHEILUUN

Nostalgista tunnelmaa ja tämän päivän tilanteen peilaamista sisältyi kukkuramitoin Kajaanin Kipinän juhlavuoden seminaaripäivään 8.10. Vuokatissa.

Erkki Hulkkosen ja Kunto Viirun puuhaama Kipinän 100-vuotisjuhlaseminaari kokosi Vuokatin Urheiluopistolle lokakuisena lauantaina noin 60 liikuntaan ja urheiluun rakastunutta.

Seminaarin avannut liikuntaneuvos Erkki Hulkkonen totesi 100-vuotiaan Kipinän tarjoneen ihmisille monta tunteikasta hetkeä, niin seuran eri tehtävissä toimien kuin Kipinän järjestämien kilpailujen seuraajanakin. Tterveysliikunnan Hulkkonen arvioi olevan tulevaisuuden alue, jossa seuraväellä on vielä paljon tehtävää kansalaisten kunnon rapistumisen pysäyttäjänä.

Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä oli kainuulainen neljä ensimmäistä elinvuottaan, jotka hän vietti Kuhmossa. Kiitollisena seminaariesiintyjäksi saamastaan kutsusta Mäkelä pitikin sitten seminaariyleisön mielenkiinnon hereillä loistavalla kolmevarttisella esityksellään.

1900-luvun alussa suomalaiset olivat Euroopan tervein kansa, jonka henkinenkin kestokyky oli vahva. Tämä näkyi myös suomalaisten urheilusaavutuksissa jo ennen itsenäisen Suomen syntyä. Sieltä juontaa myös kansan tänäkin päivänä suomalaiseen urheiluun kohdistama menestysnälkä.

Suomalaiseen urheiluvalmennuksen neljä aikakautta

Vuodesta 1906 alkaen aina 1950-luvulle asti toteutettiin ns. yleisvalmennusta. Lauri ”Tahko” Pihkala ja Armas Valste tekivät seuroille yleisohjeet, joita seurat sitten toteuttivat ja jakoivat urheilijoille. Nimensä mukaisesti suurta osaa ohjeista käytettiin sitten lajin kuin lajin yleisohjeena.

Vuosikymmenet 1960 ja 1970 olivat lajivalmennuksen aikaa. Yleisurheilussa panostettiin vahvasti ns. tallitoimintaan eri lajien parissa. Mikko Paanasen tallissa luotiin keihäshuippuja, Reijo Koiviston talli koostui pituushyppääjistä ja seiväshyppääjät olivat Valto Oleniuksen opissa. Kestävyysjuoksua kehitettiin Rolf Haikkolan, Ron Lydiardin ja Kari Sinkkosen opein. Toiminnan avulla saatiinkin aikaan erinomaisia tuloksia ja menestystä. Mäkelän mukaan juuri 1970- luku saattoi yleisurheilun uuteen nousuun.

Henkilökohtainen valmennus oli -80 ja -90 lukujen valmennusajattelua. Tuolloin käynnistyi mm. uudistettu, toimiva valmentajakoulutus jonka tavoitteena oli saada urheilijat toimimaan henkilökohtaisten valmentajien kanssa. Suomessa alkanut vilkas urheilupaikkarakentaminen loi tietysti uudenlaisia edellytyksia valmentautumiselle. Näin harjoittelu kotioloissa oli aiempaa paremmin mahdollista.

2000- luvulla panostetaan kokonaisvaltaiseen valmennukseen. Suomalaisen yleisurheilun on kyettävä edelleen tuottamaan urheilijoita kansainväliselle huipulle, maaotteluihin ja SUL:lle tärkeää Eliittikisajärjestelmää varten. Olympiakomitean ja Suomen Urheiluliiton panostukset valmennusjärjestelmässä kohdennetaan tavoittelemaan menestystä tulevissa arvokisoissa.

SUL:n ns. sopimusurheilijoden osalta Mäkelä havainnollisti mm. sen, että valtaosa (61%) tämän päivän menestyjistä on lähtöisin alle 15000 asukkaan paikkakunnilta. Sopimusurheilijoista 56% opiskelee urheilun ehdoilla ja 35% on ammattiurheilijoita. Loput ovat työssä käyviä tai varusmiespalveluksessa.

Näiden urheilijoiden valmentajista vain 20 % valmentaa ammatikseen ja 80% tekee valmennusta oman toimensa ohella.

Mäkelä tarkasteli esityksessään myös seuratoiminnan nykyhetken haasteita. Yleisurheiluseurojen nuorisotoiminnassa mukana on noin 3000 ohjaajaa, joista palkallisia vain 30. Vapaaehtoisuus on siis edelleen tärkein voimavara. Mäkelä ohjeistikin seuroja hankkimaan palkkatyövoimaa tekemään työtä niin, että se antaisi vapaaehtoisille paremmat mahdollisuudet toimintaan. Seurojen on kehitettävä toimintaansa ja nostettava sen tasoa. Näin on mahdollista saada lisää joukkoa, josta voidaan viedä urheilijoita huipulle asti. Haasteina ovat erityisesti muutosjohtaminen, lasten rekrytointi, nuorisovalmennus ja urheilijoiden huippu-urheiluvaiheen tukeminen.

Pura entistä – rakenna uutta! Siinä Mäkelän terveiset seuroille.

Urheilijan tiestä elämässä Mäkelä totesi,että

- kun elämän perusasiat, ajankäyttö ja ihmissuhteet ovat kunnossa, ihminen tuntee hallitsevansa elämää. Hakiessaan kilpailu- tai harjoitustilanteessa kaikesta positiivisen puolen, heikkouksien tai epäonnistumisen piikin sijaan, urheilijan tie vie ylös- ja eteenpäin!

Kaiken kaikkiaan urheilussa mukana olleet ovat koko elämänkaaren mitassa menestyvämpiä, pitkäikäisempiä ja selviytyvät elämässään!

Kipinän puheenjohtaja Tero Viiru visioi, millaiseksi seuraa on tarkoitus jatkossa kehittää.

Kipinän tarkoituksena on lähitulevaisuudessa saada seuraan päätoiminen työntekijä, jonka tehtävänä on seuraväen toimintamahdollisuuksien kannalta tarpeellisten tukielementtien hankkiminen ja seuraorganisaation toiminnan kehittäminen. Kipinä toimii ns. kasvattaja- ja perheurheiluseurana tarjoten kajaanilaisille erilaisia liikuntaelämyksiä mm. juoksu-, maraton- ja erilaisia ja eri-ikäisille suunnattuja urheilukouluja. Seura toimii edelleen vahvasti urheilukilpailujen järjestäjänä.

Rovaniemen Hovioikeuden presidentti Esko Oikarisen rakkaus liikuntaa syntyi lapsena Kajaanin Lehtikankaalla. Urheilullinen kipinä hehkui enimmäkseen koripalloilun ja Kajaanin NMKY:n parissa, josta myöhemmin löytyi myös järjestötoiminnan laajin työkenttä. Koripalloliiton valtakunnallisten luottamustehtävien lisäksi hän osallistui merkittävällä panoksella myös Kainuun Liikunnan synnyttämiseen. Oikarisen mielestä kuuluminen urheiluyhteisöön on etuoikeus ja hienointa siinä on ollut nuorten kanssa toimiminen. Liikunnan parissa tulleet hienot henkilösuhteet ja urheilun mukanaan tuoma henkinen kasvu ovat olleet tärkeä pääoma arkielämässäkin.

Tänään hän ammentaa tuota pääomaa Jerisjärven Hiihtäjissä, jonka kestävyyspainotteiset liikunnalliset aktiviteetit ovat nykyinen rakkaus.

UPM Kajaanin tehtaan entinen johtaja Pauli Hänninen on kasvanut samoilla Lehtikankaan tanterilla, kuin Oikarinenkin. Hännisen liikuntarakkauden kohteet olivat aluksi Lehtikankaalla pidetyt VPK:n hiihtokisat ja Eliaksen hiihdot. Kajaanin Korvenpojissa hän kiinnostui retkeilystä. Toiminnan Korvenpojissa hän arvioi sytyttäneen myös kilpailemisen halun. Lajiksi muotoutui suunnistus, jota Hänninen harrasti 20-vuotiaaksi asti. Opiskelun vaatiessa enemmän aikaa, tavoitteellinen harjoittelu jäi taka-alalle. Liikunta on kuitenkin säilynyt edelleen elämän vireyden antajana. Hännisellä on takanaan 9 täysmaratonia ja lukuisa määrä pitkiä hiihtovaelluksia kuten Finlandia hiihto, Pogostan hiihto, Lapponia hiihto jne. Karjalan Kierros tuli Kajaanin Jyoksijoiden joukossa myöskin tutuksi. Liikunnasta saatu voimavara on Hännisen mukaan auttanut kestämään yritysjohtajankin arkeen kuuluvaa, ajoittain voimakastakin stressiä ja ulkopuolelta kohdistuvaa painetta.

Suomen Veteraaniurheiluliiton toiminnanjohtaja Vesa Lappalainen esitteli Veteraaniurheiluliiton tavoitteita koko elämän kestävän liikunta- ja urheiluharrastuksen ylläpitäjänä. Veteraaniuheilijoiden liikuntamotiiveja on selvitetty tutkimuksella. Terveyden ylläpitäminen, suorituksen tekeminen ja siinä onnistuminen sekä suorituksesta saatu kokemus ovat niistä tärkeimpiä.

Liikkumalla perheen, puolison, ystävien ja työ- tai seurakaverien kanssa liikunnasta tulee sosiaalista toimintaa.

Iän mukana liikunnallinen toimintakyky heikkenee. Liikunnasta saadut elämykset, osallistuminen ja toimiminen urheilun parissa antavat veteraaniliikkujille ja -urheilijoille mahdollisuuden vanheta erilaisella tavalla.

Veteraaniurheilijat rakastavat liikuntaa kun he kulkevat omia polkujaan tehden sitä mikä tuntuu hyvältä. Liikkuva ihminen kestää vaihtuvat elämäntilanteet ja mm. kuntoutuminen sairauksista tai vammoista on nopeaa. Kilpailu itsensä kanssa on tärkeää ja oma tulos on heille paras kunnon mittari.

Aila Tartia-Jalonen, seuran entinen puheenjohtaja valaisi seminaariväelle, miten 1960-luvulla alkanut rakkaus liikuntaa auttoi 1980- luvulle jatkuneella pikaluistelijan uralla.

- urheilu-ura alkoi vuonna 1965 Kajaanin keskuskentällä kun Kipinän luistelijoiden isähahmo Erkki Karjalainen sai innostettua minut pukemaan kentän pukukopin kaminan lämmössä jalkaan pikaluistimet. Vuoteen 1974 asti luistelu oli lähinnä hauskanpitoa ja osa iltoja, joissa kavereiden kanssa luistelun lisäksi muissa liikuntaharrastuksissa saattoi kulua 3-4 tuntiakin. 18-vuotiaana aloitin sitten harjoitukset tosissani ja panostinkin siihen seuraavat 10-vuotta.

- Rakkauteni urheiluun joutui ajoittain kovallekin koetukselle, kun tulokset eivät kovasta harjoittelusta huolimatta aina olleet sellaisia, kuin toivoin. Näin nykyisellä tietämyksellä luulisin, että olin liian tunnollinen harjoittelija. Vaikka ulkona oli 30 astetta pakkasta, niin ohjelmassa ollut kymppitonnin treeni piti tehdä. Eihän se varmaan ainakaan tekniikkaa parantanut.

Saavuttamani Suomen mestaruudet ja MM-kisat vuonna 1982 olivat kuitenkin hienoja palkintoja tehdystä työstä.

- Kipinän puheenjohtajakaudeltani jäivät unohtumattomasti mieleen vuoden 2001 Kainuun Talvisuurkisojen pikaluistelukilpailut Kajaanissa. Ne olivat upea kokemus.

Aila, kuten muutkin seminaarin esiintyjät, tunnusti saaneensa liikunnasta elämisen vahvuutta ja monien kokemusten kautta runsaasti ystäviä. Tulevaisuudessa kiinnostaa työ esimerkiksi vammaisurheilun parissa, jos vain yhteistyökumppaneita löytyy. Seurat ovat Ailan mielestä tulevaisuudessa avainasemassa ikääntyvien suomalaisten liikuttamisessa.

Nuoren, jo kansainvälistäkin menestystä saavuttaneen urheilijan puheenvuoron käytti Henri Väyrynen.

Pari vuotta sitten 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa seiväshypyn pronssia hypännyt nuorukainen tunnusti rakastuneensa urheiluun ollessaan perheen mukana vuoden 1999 veteraanien maailmanmestaruuskilpailuissa, joissa isä Eero Suomen joukkueessa kilvoitteli seiväshypyssä.

Suhde urheiluun on kehittynyt monipuolisuuden kautta.

- Peruskoulun alaluokilla harrastin hyvin monenlaista liikuntaa. Kipinän urheilukouluissa opeteltiin eri lajien tekniikat ja rakennettiin peruskuntoa. Isän innostamana kokeilin kaikkia yleisurheilulajeja ja kilpailin runsaasti. Seuran urheilukoulujen treeneistä ja kilpailemisesta sain sellaista mielihyvää, että jäin yleisurheilun liikunnalliseen koukkuun.

- Lajivalintaani vaikutti tietysti isän esimerkki. Sitä kautta harjoitteluun tuli myös yksi tavoite. Aioin hypätä isäänikin paremmin. Tuo tavoite on ajat sitten toteutunut ja ennätys kirjoitetaan tänään lukemin 515.

Lajin haasteellisuus viehättää ja antaa harjoitusmotivaation, Seiväshyppy vaatii rohkeutta, taitoa, olosuhteiden huomioimista ja oikeita välinevalintoja.

Kodin ja vanhempien aidon mukanaolon lasten harrastuksissa Henri uskoo olevan ponnahdulauta liikunnan aloittamiseen ja sen parissa pysymiseen.

- Lasten vanhemmat pitää saada mukaan ja osaksi seuran urheilukoulutoimintaa. Lasten tulee myös liikkua monipuolisesti ja runsaasti. Mieliinpainuvia ja kehittäviä kokemuksia saa kisamatkoilta. Yhdessä vanhempien kanssa toteutettuina matkoilta saa uusia ystäviä ja seurahenki tiivistyy.

- Oman, lyhyen urani aikana olen kokenut seuran ja siltä saamani tuen ja kannustuksen tärkeäksi. Seurahengen ylläpitäminen ja sen kohottaminen tapahtuu parhaiten yhteisissä tilaisuuksissa, joissa urheilijatkin ovat läsnä. Harjoittelu ryhmissä yksin on varsinkin lapselle ja nuorelle yksin puurtamista parempi vaihtoehto.

Rakkaudesta urheiluun tulen tekemään vielä paljon työtä, parantaakseni tuloksia ja yltääkseni parempaan menestykseen. Uskon, etten ole vielä tehnyt parasta tulostani!

Kipinän seura-aktiivi Kauko Huovisen kipinä liikuntaan syttyi Sotkamon Saviahon kylän kansakoulun alaluokilla. Innostusta ruokki varsinkin koulun nuori opettaja Pekka Toivanen. Toivanen kuljetti koululaiset 50-luvun lopulla mm. Sotkamon koulujen välisiin mestaruuskilpailuihin. Heti ensi yrityksellä saatu menestys sai aikaan tähän päivään jatkuneen kiinteän suhteen liikuntaan ja urheiluun. Siihen ovat kuuluneet niin piha- ja koululaiskisat kuin osallistuminen yleisurheilussa piirin mestaruuskilpailuihin kuin kansalliseenkin kilpailutoimintaan. Päätavoite olivat kuitenkin päätyönsä Kainuun Rajavartioston liikuntakasvatusupseerina tehneelle Puolustusvoimien yleisurheilumestaruuskilpailut.

Omaa kilpailemista tärkeämmäksi Huoviselle muodostui kuitenkin seuratoiminta. Se sai alkunsa jo vuonna 1958 perustetun Sotkamon Jymyn alaosaston Saviahon Sammon riveissä, jonka sihteeriksi hänet valittiin vuonna 1961 14-vuotiaana. Innokkaasti alkanut Sammon toiminta hiipui kuitenkin jo -60 luvun loppupuolella, kun ihmiset kylältä lähtivät töiden perässä kuka etelän kaupunkeihin, kuka Ruotsiin asti.

Huovisen seuratoiminnan oppivuodet olivat 1970- luvun Kuhmon Kivan yleisurheilun, pesäpallon ja lentopallon parissa. Yleisurheilussa yhteistoiminta Mauno Piipposen kanssa herätti kiinnostuksen valmennukseen. Talousasioihin paneutuminen ja varojen hankkiminen, mm. Kivan Viestiä toimittamalla ja jakamalla, olivat hyvää oppia tulevia vuosia varten.

Tehtävät valmennuksen parissa ovat olleet rakkaimpia nykyisessä kotiseurassa Kajaanin Kipinässä 1980- luvulta alkaen.

Viestijoukkueiden kanssa tehdyn työn tuloksena on ollut melkoinen määrä mitaleita SM-viesteistä. Tärkeää on ollut myös urheilijoiden menestyminen yksilölajeissa.

- Harmittamaan on jäänyt vain se, ettei kyvykkäimpienkään urheilijoiden taakse ole saatu tarpeellisia ”tukijoukkoja” niin, että kaikki urheilijoiden potentiaali olisi ollut ammattimaisemmin urheiluun käytettävissä.

Yleisurheilujaoston johtaminen ja monet arvokilpailujen järjestelytehtävät 1990 ja 2000 luvulla työllistivät niin kilpailujen johtajana, lajiryhmien johtajana kuin eri lajien lajijohtajanakin. Organisaatioiden kokoainen ja kouluttaminen, kilpailuohjeiden teko, taloustehtävät ja erilaiset toimistotehtävät ovat teettäneet joskus varsin pitkää päivää.

- 1990 luvulla jaostossa oli vielä tarpeeksi ihmisiä vastaamassa seuran eri osa-alueiden toiminnasta. Tällä vuosituhannella halu osallistua perusseuratyöhön on huolestuttavasti laskenut. Toimitsijoita arvokisoihin on löytynyt seurojen välisen yhteistyön avulla. Suurin huolenaiheeni onkin se, löytyykö enää ihmisiä, jotka rakkaudesta urheiluun ovat valmiita toimimaan seuroissa ja viemään näin liikunnan ilosanomaa eteenpäin? Tarjolla olisi kuitenkin ikimuistoisia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä silloin, kun oikeat ihmiset ovat oikeilla paikoilla!

Simo Hyttinen oli kaivanut esiin Urho Kekkosen kirjeen, jonka tämä lähetti poikien urheilupäivillä menestyneelle veljelleen Jussille vuonna 1926.

Kirjeessä UKK varoitteli Jussia turhasta toivosta ja ylpeydestä, joihin moni nuorena menestynyt sortuu.

Opi voittamaan noyrästi ja häviämään rehdisti, mutta jatka silti eteenpäin. Urheilua ei saa ottaa liian vakavasti vaan on oltava muutakin elämää opasti UKK veljeään. Selittelystä ja diivailusta hän varoitti ja kehoitti Jussia harjoittelemaan monipuolisesti – erikoisesti pikajuoksua. Vietä säännöllistä elämää, harjoittele tekniikoita ja erikoistu vasta 20-vuotiaana. Moni menestyy kohtuullisesti lahjoillaan harjoittelemattakin. Harjoittele Sinä kovemmin ja tule paremmaksi kuin minä! Siinä lyhykäisyydessään vanhemman veljen varoitukset ja ohjeet nuoremmalleen.

Tervehdykset seminaarille esittivät Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen ja Kainuun Liikunnan puheenjohtaja Martti Huusko.

Juhlaseminaarissa oli hyvin aistittavissa se henki, jonka turvin liikunta ja urheilu on Kipinässä ja Kainuussa elänyt. Tuon hengen, päättäväisyyden ja yhteiseksi hyväksi toimimisen halun, siirtäminen sukupolvissa eteenpäin on seuratoiminnan elinehto!