Keihäänheiton talvimestaruuskilpailut 27.2.2011

11.2.2012

KEIHÄÄNHEITON TALVIMESTARUUSKILPAILUT PALASIVAT KAJAANIIN


Kajaanin pallohallissa on järjestetty vuosina 1995 ja 1996 kautta aikojen kovatasoisimmat keihäänheiton talvi-SM-kilpailut. Tuolloin lajiohjelmaan kuului myös kiekonheitto. Kilpailut toteutettiin Kauko Huovisen toimiessa taitavana organisaattorina.

Kajaanin Kipinä järjesti 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 15 vuoden tauon jälkeen keihäänheiton talvi-SM-kilpailut 27. helmikuuta. Kilpailut käynnistettiin vuonna 1986, joten nyt talvimestaruuskilpailut on järjestetty 26 kertaa. Kajaani isännöi kilpailuja kolmannen kerran.

Kisajärjestelyt onnistuivat hyvin takavuosien maajoukkuekymmenottelija Vesa Heinosen johdolla. Kipinän puheenjohtajan sukunimi on Viiru, kuten se oli edellisten Kajaanin talvimestaruuskilpailujen aikaan 1990-luvulla, mutta tänä vuonna etunimi on Tero.

Kilpailujen järjestäjät saivat hienoa palautetta Suomen Urheiluliiton (SUL) heittojen lajipäällikkö Mauri Auviselta. Hän antoi palautetta sähköpostiviestissään 4.3.2011 muun muassa seuraavasti:

”Suurkiitos teille viime sunnuntain keihään talvi-SM-kisan järjestelyistä. En itse voinut olla paikalla, mutta lajivalmentajien ja heittäjien kautta olen saanut hyvin positiivista palautetta kilpailujen onnistuneesta järjestelystä. Lajin kannalta on paras tapa järjestää talvi-SM-kilpailu juuri Kajaanin hallin kaltaisissa olosuhteissa, joissa keihään kärkeä ei tarvitse suojata ja näin ollen painopiste ei muutu.”

”Olisimme hyvin halukkaita jatkamaan ko. kilpailutapahtuman merkeissä Kajaanissa myös vuonna 2012 . Arvokilpailukalenterissa kilpailujen paikka olisi 3.-4. maaliskuuta, jolloin kisat jälleen toimisivat katsastuksina muutamien heittäjien osalta 17.-18.3. järjestettävää Euroopan talviheittojen Cupia varten. Jos voisimme ratkaista kisan jo hyvissä ajoin esim. syksyllä, voimme saada huomionarvoa ja enemmän osallistujia kisaan.”

Myös kilpailuja seuraamassa ollut SUL:n keihäänheiton lajivalmentaja Hannu Kangas antoi välittömästi hyvää ja järjestäjiä kannustavaa palautetta. Hän piti tapahtumaa keihäänheittäjille tärkeänä ja ideoi, että ensi vuoden kilpailuihin voitaisiin ottaa mukaan lisää nuorten ikäluokkia.

Kajaanin pallohallissa nähtiin kilpailuja seuraamassa kaksi miesten keihäänheiton maailmanmestaria: Kimmo Kinnunen (Tokio 1991), joka toimii nykyään SUL:n keihäänheiton lajivalmentajana ja Tero Pitkämäki (Osaka 2007). He toimivat muun muassa kilpailujen palkintojen jakajina ja olivat näkemäänsä tyytyväisiä.

Kisavieraanamme oli myös Jorma Kinnusen ME-heiton 92,70 vuonna 1969 Tampereella nähnyt vieremäläinen Heikki Kuulasmaa, joka voitti myöhemmin 16. maaliskuuta M65-sarjan keihäänheitossa hopeaa veteraanien EM-hallikilpailuissa Belgian Gentissä. Yleisurheilukentällä kesäisissä olosuhteissa käydyssä kilpailussa Kuulasmaa nousi viimeisellä heitollaan viidenneltä sijalta toiseksi kiskaistessaan tuloksen 41,66, joka jäi ainoastaan 22 sentin päähän kilpailun voittotuloksesta (41,88).

Matkaseuranaan Heikki Kuulasmaalla, joka on entinen kansallisen kärkitason pituushyppääjä (752 v. 1966), oli iisalmelainen Matti Kumpulainen. Hän puolestaan saavutti yllättäen vuonna 2007 Italian Riccionessa MM-pronssia M60-sarjan korkeushypyssä tuloksella 158 (196 v. 1969).

Pituushyppyvuosiltaan Heikki Kuulasmaa muistaa Jorma Kinnusen tärkeän opetuksen, jonka hän sai hyvältä urheilu- ja seurakaveriltaan Äänekoskella: Urheilukentällä on aina hyvä sää!



Tulevaisuuden tähdet esiintyivät Kajaanissa

Tämänvuotisissa mestaruuskilpailuissa pääosassa olivat nuoret heittäjät. Lapinlahden Vedon Sampo Lehtolan voittotulos 22-vuotiaiden kilpailussa oli 76,40. Hän teki kilpailujen pisimmän kaaren viimeisellä heitollaan, jolla paransi kolmannen heittokierroksen tulostaan (73,61) lähes kolmella metrillä.

Soinin Sisun Jelena Jaakkola, joka on Kajaanissa voittanut 19-vuotiaiden SM-kultaa vuonna 2008 ja sijoittunut viime kesän Kalevan Kisoissa kuudenneksi, voitti 22-vuotiaiden kilpailun ja teki parhaan naisten tuloksen 50,00.

Myös vuosi sitten Porin Karhuhallissa pisimmät kaaret heittivät 22-vuotiaiden miesten ja naisten mestarit Sampo Lehtola ja Jelena Jaakkola.

Miesten mestaruuden voitti Joensuun Katajan Mikko Löppönen tuloksella 70,58. Naisista paras oli Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo lukemilla 46,25. Molemmat uusivat viimevuotisen mestaruutensa.

Mainioihin tuloksiin ylsivät 17-vuotiaiden mestarit. Joni Karvinen Ylöjärven Urheilijoista kiskaisi 73,41 ja Piikkiön Kehityksen Henna Takkinen paransi ennätystään miltei kahdeksan metriä tulokseen 47,10.

Kokonaisuudessaan nuorten sarjojen kilpailut olivat lupauksia antavia ja mielenkiintoisia, kun mitalisijoista käytiin tasaisia kamppailuja. Myöhemmin tultaneen huomaamaan, että moni tulevaisuuden tähtiheittäjä esiintyi vuonna 2011 juniorina Kajaanin pallohallissa järjestetyissä talvimestaruuskilpailuissa.

Perinteikkään ja suurta menestystä niittäneen huippulajimme tulevaisuus näyttää turvatulta, kun havaintojeni mukaan keihäänheiton hyväksi tehdään työtä suurella sydämellä.

Kainuulaisittain oli ilahduttavaa, että Suomussalmen Vastuksen Joni Lassila sijoittui M19-sarjan kilpailussa kahdeksanneksi ennätystuloksellaan 55,80. Lassila sai hyvää kokemusta tulevien vuosien kilpailuja varten, kun hänellä oli tilaisuus kilpailla ikäluokkansa Suomen parhaiden heittäjien kanssa kotimaakunnassaan.

Kilpailuihin osallistui 48 heittäjää

Nuorten osanotto oli hyvää luokkaa, mutta miesten ja naisten kilpailut potivat osanottajapulaa, kun monen huippuheittäjän ohjelmaan talvi-SM-kilpailut eivät tällä kertaa sopineet.

Saavuttaako keihäänheiton talvimestaruuskilpailut tulevaisuudessa sen saman huippuheittäjien suosion, joka niillä oli vuosina 1995 ja 1996 Kajaanin pallohallissa järjestetyissä edellisissä mestaruuskilpailuissa?

Osanottajat sarjoittain: M 2 (ilmoittautui 2), M22 4 (5), M19 11 (12), M17 13 (14), N 2 (2), N22 2 (2), N19 4 (4) ja N17 10 (10).

Kilpailuihin osallistui yhteensä 48 urheilijaa (ilmoittautui 51), joista oli miehiä 30 (33) ja naisia 18 (18).

Naisista kaikki ilmoittautuneet osallistuivat kilpailuihin. Ilmoittautuneista ainoastaan kolme miesjunioria jätti kilpailut väliin.

Oli ilo nähdä jälleen Kajaanissa upeita eri sarjojen SM-tason keihäänheittokilpailuja.
Tuoreessa muistissa on edellinen huipputapahtumamme. Se oli järjestelyiltään mahdollisimman hyvin onnistuneet viime vuoden Kalevan Kisat, jotka toteutettiin liikuntaneuvos Erkki Hulkkosen johdolla. Tuolloin saimme edellisen kerran ihailla upeita keihään kaaria, kun keihäänheittäjät olivat pääosassa pallohallin vieressä olevalla yleisurheilukentällä.

Huhtikuun 2. päivä 100 vuoden ikään ehtinyt Kajaanin Kipinä järjestää seuraavat juhlakisansa 18. kesäkuuta, jolloin veteraaniyleisurheilijat kamppailevat Pohjois-Suomen mestaruuksista aidon urheiluhengen innoittamana Kalevan Kisoja varten uudistetussa yleisurheilupyhätössämme.

Yleisurheilun harrastaminen on nykyään kaikille ikäluokille yhtä tärkeä, iloinen ja elämää monin tavoin rikastuttava asia, joten toivon, että alkavan kesän aikana suuret eri-ikäisten yleisurheilun harrastajien massat valtaavat käyttöönsä kaikki maamme yleisurheilukentät.

Hyödynnetään täysimääräisesti monipuolisen yleisurheilun suuret mahdollisuudet ja se, että sitä on mahdollista harrastaa omalla tasollaan koko elämänkaaren ajan.

Ollaan ylpeitä upeasta urheilumuodostamme sekä vahvistetaan koko yleisurheiluperheemme yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemisen henkeä!