Osuuskauppa Maakunnan Sipsu-kisat kisailtiin Vimpelinlaaksossa

31.8.2010

Osuuskauppa Maakunnan perinteiset Lasten yleisurheilukisat kilpailtiin viileässä, mutta muuten mukavan aurinkoisessa syyssäässä sunnuntaina. Katso myös kisojen tulokset!

Ennakkoon kilpailuihin oli ilmoittautunut 640 lasta, mutta kisapäivänä kilpailijoiden määrä oli supistunut lähes sadalla. Siitä huolimatta noin 540 innokasta kisailijaa vanhempineen sekä huolto- ja kannustusjoukkoineen täyttivät Vimpelinlaakson yleisurheiluareenan. Pienemmillä kilpailijoilla oli lajeina 20m:n juoksu ja pallonheitto. Isommat kilpailivat 40m:n tai 60m:n juoksussa, pituushypyssä sekä pallonheitossa tai kuulassa. Vaikka hyppyjen ja heittojen tuloksia mitattiinkin ja juoksuaikoja kellotettiin, tunnelma oli rennon leikkimielinen, sillä käytössä oli sovelletut lasten säännöt. Kaikki saivat varmasti tuloksen ja uurastuksen jälkeen kilpailijat palkittiin mitalein ja karkkipussein.

Kajaanin Kipinä on jo useampana vuonna ollut järjestämässä Maakunnan Sipsu-kisoja, joihin yleisurheilukesä on yleensä huipentunut. Tänä vuonna toimitsija-apuna oli myös KPK:n pesäpalloilijoita.

Kiitos kilpailijoille ja toimitsijoille osallistumisesta tapahtumaan!

 

Tulokset, tytöt

Tulokset, pojat